Mikä on työttömän pahin pelko?

Yksi vastaus tuli juuri minua vastaan. Opiskelu. Kyllä luit oikein, opiskelu.

Syksyn aikana olen hakenut neljään eri koulutukseen TE-toimiston listoilta, joka kerta minut on jätetty rannalle ruikuttamaan. Heidän mielestään minulla ei ole tarvetta koulutukselle. Olenhan kouluttanut itseni jo ammattiin, johon ei ole kuukausiin ollut ainuttakaan työpaikkaa tarjolla.

Olen saanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Aion sinnikkäästi hakea omaehtoisen koulutuksen tukea TE-toimistolta, olisihan AMK-tutkinto paljon työllistävämpi kuin pelkkä ammatillinen tutkinto. Pelkään silti, että en voi ottaa opiskelupaikkaa vastaan, koska minun ei katsota tarvitsevan uutta koulutusta.

Olen ilmeisen huono työtön, koska olen tehnyt kaikenlaisia keikkatöitä koko tämän vuoden. Kuusi eri työnantajaa, muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen kestäviä sijaisuuksia ja keikkoja. Nämä työt pitkittävät minun rajaani, jolloin saan täyteen vuoden työttömyyden. Tämä maaginen vuoden raja kun rikkoutuu, saa enemmän tarjouksia koulutuksiin, voidaan pitää pitkäaikaistyöttömänä ja omaehtoiseen koulutukseen pääseminen helpottuu.

Minä en kelpaa, vaikka vuodenvaihteessa tulee täyteen vuosi siitä, kun jäin työttömäksi.

Viittaan aiempaan tekstiini siitä, että perheellinen ja asuntovelallinen ihminen ei elä opintotuella, varsinkaan kun se toinen tienaava osapuoli ei ole korkeapalkkainen työmyyrä. Hakemani koulutukset ovat kaikki monimuotokoulutuksia, jolloin voin tehdä töitä samalla kun opiskelen. En kuitenkaan voi olla työtön työnhakija samalla kun opiskelen. Oleko ainut, vai onko tässä muidenkin mielestä jokin ongelma?

Noin kuusi viikkoa koululaisilla on kulunut tätä lukukautta. Uusi opettaja, uusi luokkahuone eri osassa koulua. Sinä aikana olen pitänyt lapseni kolmesti kotona hengitysoireiden takia. Olin ensimmäinen kun tänä vuonna ilmoittaa oireista, viime vuonna henkilökuntaa oli kuitenkin poissa lähes koko vuoden ja osa lapsista oireili kovasti. Kyllähän kesän tuuletus on varmasti poistanut sisäilman ongelmat...

Olen myös keikkaillut kouluissa jonkun verran ja kaikissa tilanne on sama, ne ovat kaikki jossain vaiheessa sisäilmaongelmien takia, korjausta suunnitellaan, evakossa, tilanjakajina...

Evakko, mitä on evakko?

Minulle tulee mieleen toinen maailmansota ja suuri määrä lapsia, jotka lähetettiin Ruotsiin, sotalapsiksi. Mieleeni tulee myös karjalaiset, jotka lähtivät jo aiemmin evakkoon, sotaa karkuun, luovutetusta Karjalasta Suomen puolelle. Tällä hetkellä Suomessa on tuhansia, kymmeniä tuhansia lapsia evakossa, ketä vastaan me sodimme?

Missä nämä lapset sitten ovat?

Kirjastot, nuorisotilat, seuraintalot, toiset koulut, parakit... Kaikki mahdolliset tilat, joihon voidaan teoriassa mahduttaa 30 lasta, on valjastettu evakkotiloiksi. Kirjaston lukusali on tyhjennetty, jotta sinne voidaan sijoittaa yksi luokka. Nuorisotila täytetään pulpeteilla, jotta siellä voi päivisin opiskella toinen luokka, illalla tähän osaan tilaa eivät nuoret pääse. Pienet oppilaat sijoitetaan lähimmäksi alkuperäistä koulua, jotta koulukuljetuksia ei tarvitse järjestää. Ei sillä ole väliä, että ensimmäisen ja yhdeksännen luokan oppilaat opiskelevat vierekkäin, kyllähän isot oppilaat osaavat olla kiroilemattata tai käyttämättä nuuskaa ja antavat aina tilaa pienemmille...

Parakkeja on sijoiteltu koulujen pihoihin, jotta niihin voidaan sijoittaa väliaikaisesti oppilaita. Tämä väliaikainen ratkaisu on joillekin oppilaille kestänyt jo viisi vuotta. Mitä sinä olet tehnyt viimeiset viisi vuottaa? Millaisissa oloissa olet tehnyt töitä?

Parakit ovat väliaikaistiloja, sellaiseksi ne on suunniteltu. Sisään tulee vesi, mutta sen laadusta kukaan ei anna takeita, juomavesi kannetaan paikalle suurissa tonkissa. Vessoja on vähän, kaksi tytöille, kaksi pojille, lapsia on kuitenkin lähemmäs 200. Keskellä oppituntia vessareissu suoritetaan ulkokautta tai toisen luokan läpi. Vessa haisee, keltainen vesi valuu lattialle, viemärit eivät vedä. Vielä ei ole edes talvi.

Naulakot ovat tiiviisti, kengät pitkin lattioita, pipoille ja hanskoille ei edes ole paikkoja. Kaikkialla on kosteaa, hiekkaista, ahdasta. Vielä ei edes ole paljoa vaatetta, mitenhän sinne mahtuu, kun kaikilla on toppavaatteet, isot kuomat ja lunta kantautuu vaatteiden mukana.

Henkilökunnalle on yksi vessa, siinä ei lukko toimi. Sosiaalitiloja ei ole, ei myöskään opettajanhuonetta, taukotilaa, ruokailutilaa eikä kaappia, mihin tavaransa voisi päivän ajaksi laittaa. Henkilökunta elää reissuelämää, kantavat kaikki tavaransa päivittäin mukanaan joka paikkaan.

Viisi vuotta...

Opettajilla on vain välttämättömät tarvikkeet luokassa, erityisopettajat pitävät opetustuokioita käytävällä. Käytävällä! Tavallista enemmän tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat käytävällä. Musiikin opetus perustuu muutamaan soittimeen, sisäliikuntamahdollisuutta ei ole lainkaan.

Samassa koulussa olevat sisarukset saattavat olla kaikki eri paikoissa opiskelemassa. Opettajat siirtyilevät paikasta toiseen ja isommat oppilaat saattavat vaihtaa opiskelupaikkaa kesken päivän.

Onko kukaan ajatellut, miten henkilökunta jaksaa?

Henkilökunta ei valita, he ovat jo näkemyksensä ilmoittaneet, turhaan. Aikuiset palavat loppuun, turhautuvat, menettävät työn ilon. He eivät voi palata takaisin vanhoihin opetustiloihin ennen kuin ne on korjattu. Osa on jo korjattu, mutta halvalla kun teetätettiin, niin tilat ovat edelleen saastuneet. Osa henkilökunnasta on niin pahasti altistunut sisäilman homeille ja itiöille, että heitä voisi käyttää homekoirien sijaan. Tässäkö on opetushenkilöstön uusi ammatti?

Koulut seisovat tyhjillään, päättäjät korjaavat maalilla dynamiitin sijaan.

Mitä, jos korjailujen sijaan olisi suoraan valittu purku ja uudelleenrakennus?

Syyskuu, kaksi työnpätkää, toinen meni jo, toinen on tulossa. Positiivista! Saan lisätä CV:hen uuden tittelin, tulevan ammattini saralta. Pitää muistaa päivittää se myös työvoimanvälittäjien sivuille...

 

Päätin hakea kouluun, kaiken uhallakin. Hain sitten samalla 7 eri kouluun, erilaisille linjoille. Verkko-opintoja, monimuotoa, työn ohella suoritettavaa. Haluan työn, päätin saada työn, mä vielä näytän niille TE-ihmisille!

 

Seuraan paljon sosiaalista mediaa, monta eri kanavaa. Siellä on noussut esiin paljolti työnhaun hankaluus, työnhakukokemuksen negatiivisuus. No, mikä on oma kokemukseni niistä...

 

Maanantai, uusia työpaikkailmoituksia 196. Hakemuksia 4, kaikki rekrytointiyrityksille.

Tiistai, uusia työpaikkailmoituksia 254. Hakemuksia 6, joista 5 rekrytointiyrityksille.

Keskiviikko, uusia työpaikkailmoituksia 187. Hakemuksia 7, kaikki rekrytointiyrityksille.

Torstai, uusia työpaikkailmoituksia 192. Hakemuksia 5, joista 4 rekrytointiyrityksille.

Perjantai, uusia työpaikkailmoituksia 227. Hakemuksia 5, kaikki rekrytointiyrityksille.

 

Tämä sama kaava toistuu viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Miksi sitten samoille rekrytointiyrityksille pitää lähettää viikosta toiseen hakemuksia hakemusten perään?

 

Täytän omat tietoni, työhistoriani (ja se on pitkä kun on tehnyt pätkätöitä monella eri tittelillä monella eri työnantajalla), koulutustietoni, saatetekstin, kerron itsestäni, harrastukseni... Lisäksi liitän kuvani, CV:ni ja hakemukseni erillisillä liitteillä sekä linkin LinkedIn-profiiliini. Eli kerron samat asiat itsestäni kolme kertaa. Kolme kertaa viikossa, monelle eri firmalle. Luulisi, että pikkuhiljaa he osaavat minun tietoni ulkoa...

 

Työvoimanvälittäjille, rekrytoijille, olen numero 23728 ja minulla on pisteitä 17/40. Jotta pääsisin haastatteluun haluamalleni alalle, minun pitää olla pistemäärässä 25/40. Heitä ei kiinnosta, että lähetän viikottain heille kolme hakemusta, ihan jokaiselle yritykselle. Heitä ei kiinnosta, että olen alanvaihtaja ja haluaisin oppia uutta. Heitä ei kiinnosta, että minulla on kykyjä ja taitoja, jotka eivät näy työhistoriassani. Eihän kukaan tiedä minun olevan visuaalisesti tarkka ja tyylitietoinen, koska en ole kyseisiä taitoja koskaan tarvinnut.

 

Mitähän tapahtuisi, jos sinnikkyys palkittaisiin ja pääsisin näyttäytymään rekrytointofirmoissa?

 

Olen numero 23728. Vastaani kävelee tietämättäni numero 36561 päällään vaarin kulahtaneet samettihousut. Likainen ponnari roikkuu liimautuneena rispaantunutta paidanselkämystä vasten. Hänellä on pisteitä tarvittava 25/40. Olen onnellinen, koska en tiedä olevani hänen kanssaan samalla viivalla.

 

Me työttömät olemme pisteytettyjä asiakasnumeroita. Meiltä on riistetty kasvot, persoona. SIlti pitäisi olla persoonallinen ja erottua joukosta. "Me etsimme sitä oikeaa tyyppiä..." Niin varmasti, te silti ulkoistatte rekrytoinnin.

 

Mitä tämä ulkoistaminen sitten aiheuttaa? Sehän on hienoa kun ei yritysten tarvitse itse käyttää aikaa haastatteluihin ja omaa yritystä koskevaan päätöksentekoon. Annetaan muiden päättää, tehdään me töitä. Samat työpaikat tulevat hakuun viikon parin välein, koska "sitä hyvää tyyppiä" ei ole vielä löytynyt. Vaikka olisin paikkaa hakenut, minua ei haastatella, olenhan vain 17/40.

 

Miten "hyvä tyyppi" löydetään vahvistamaan tiimiä, jos tiimi ei pääse lukemaan hakemuksia?

 

TE-toimisto ei tee mitään, vieläkään en ole saanut yhteydenottoa heiltä. Ilmeisesti omat soittoni sinnepäin on laskettu yhteydenpidoksi. TE-toimisto syynää ihmisten kykyä noudattaa heille annettuja tehtäviä ja sakottavat, kun olet epähuomiossa jättänyt laittamatta rastin ruutuun. Kun sitä rastia ei ole, voidaan jättää maksamatta päivärahoja, koska et ole työtön.

 

Ei, se rasti ei tee kenestäkään työllistynyttä, se vain kertoo, että TE-toimiston sivujen käyttö on hankalaa, kankeaa ja pitää olla äärimmäisen pitkälti selvillä, mitä rasteja pitää laittaa ja mihinkin ruutuihin.

 

Todellisuudessa siis työvoimanvälittäjät, niin TE-toimisto kuin rekryfirmat, pitävät yllä työttömyyttä.

 

Miten tähän on tultu?

Uusi vuosi, uudet kujeet! Dieettiä ja kuntoilua, karkkilakko, tupakkalakko, tipaton tammikuu. Minulle se toi eteen työttömyyden.

 

Toisin kuin monilla, omaa maailmankuvaani se ei romuttanut. Olen kohta 35v ja koko elämäni olen tehnyt pätkätöitä, elokuusta toukokuulle töitä ja kesät kotona työttömänä odottamassa seuraavana syksynä alkavaa pestiä. Olen siis koulunkäynninohjaaja, tehnyt vain määräaikaisia osa-aikaisia töitä monta vuotta.

 

Odotin innoissani uutta lakia, joka takaisi minulle henkilökohtaisen haastattelun Pirkanmaan TE-toimiston virkailijan kanssa 3kk kuluessa. Saisin kertoa hänelle, että haluan vaihtaa alaa, kouluttaa itseäni, jotta saan työtä kunta-alan ulkopuolelta ja vakituisesti ja kokopäiväisesti ympäri vuoden.

 

Tammikuu meni, helmikuu meni ja maaliskuukin meni. Ei yhteydenottoa TE-toimistolta. Työhakemusten määrä noin 150kpl, ei yhteydenottoja.

 

Huhtikuukin oli jo pitkällä kun yksi hakemani työpaikka ilmoitti itsestään. Toukokuun alkupuolella pääsin kokopäiväiseen työhön. Jes! Töitä! Vihdoin!

 

Kesäkuu toi eteen realiteetin, töitä iltaisin tai alkuyöstä viitenä päivänä viikossa, vain lauantai oli varmuudella vapaa. Perheellisenä ihmisenä tämä järjestely ei toiminut lainkaan, enhän minä nähnyt lapsiani tai puolisoani koskaan, ainakaan hereillä. En saanut nukuttua yöllä kuin muutaman tunnin, päivät menivät lasten kanssa.

 

Aloin etsiä uudelleen töitä, päivätöitä.

 

Heinäkuun alku, työhakemusten määrä noin 50. Yhteydenottoja yksi, joka johti haastatteluun.

 

Kerroin haastattelussa avoimesti, että olen kiinnostunut tarjotusta työstä, koska se olisi päivätyötä ja näin ollen pystyisin viettämään aikaa myös perheeni kanssa. Kerroin myös, että minulla on koeaika ja minun on kohtuullisen nopealla aikataululla tiedettävä, pääsenkö töihin vai en. Mainitsin jo työhakemuksessa omasta halustani oppisopimuksen tekoon.

 

Seuraavana päivänä minulle soitettiin ja ilmoitettiin, että paikka on minun mikäli sen haluan. Samalla minulta kysyttiin, miten oppisopimus toimisi ja mitä kaikkia tukia työnantajan olisi mahdollisuus saada tai hakea. Kerroin , että oppisopimustoimisto maksaa pienen korvauksen ja TE-toimistolta on mahdollisuus hakea palkkatukea työttömälle työnhakijalle.

 

Päätimme, että hän hakee palkkatukea 7.8.2017 alkaen, jolloin minun työsopimukseni alkaisi. Palkkatuen maksaminen edellyttää, että olisin työtön, joten työsopimusta ei voitu kirjoittaa. Sopimus oli siis suullinen. Monta kertaa yrityksen edustaja sanoi, että olisi voinut kirjoittaa sopimuksen mielellään heti, jotta voisi alkaa suunnittelemaan tulevaa toimenkuvaani tarkemmin.

 

Hän laittoi palkkatukihakemuksen vireille pe 14.7.2017. Minä olen tehnyt viimeisen työvuoron ma 17.7.2017, joka on palkkatukihakemuksen jälkeen. Minun piti siis olla työttömänä kolme viikkoa.

 

Tämän jälkeen ei sitten mennytkään enää niinkuin Strömsössä.

 

Ensimmäinen palkkatukihakemus oli ratkaistu 27.7.2017 kieltävästi vedoten siihen, että minulla on lähihoitajan koulutus ja että en ole työtön. Missään vaiheessa minulla ei ole ollut lähihoitajan tutkintoa, tämä on ollut TE-toimiston tiedossa jo vuodesta 2010. Päätös oli siis tehty perustuen virheellisiin tietoihin.

 

Toinen palkkatukihakemus laitettiin vireille, kun olin yhteydessä TE-toimistoon kertoen, että heillä on tehty päätös perustuen virheellisiin tietoihin. Tarkoitus oli aloittaa työt 28.8.2017. Tämä myöhäinen ajankohta johtui siitä, että työnohjaaja olisi lomalla kaksi viikkoa elokuussa ja näin ollen ei voisi perehdyttää minua työhön.

 

Oppisopimustoimiston kanssa käytiin alustava palaveri 14.8.2017. Tässä minulle ja tulevan työnantajan edustajalle jaettiin koulupäivien lukujärjestys ja käytiin läpi, mitä vaatimuksia koulutuksella oli, mitä työtehtäviä minun tulisi yrityksessä suorittaa, jotta työpaikka hyväksyttäisiin oppisopimustyöpaikaksi. Tässä palaverissa kuulin ensimmäisen kerran, että mikäli palkkatukihakemus ei tule myönteisenä, oppisopimusta ei solmita.

 

Palkkatuki sai tälläkin kertaa kielteisen päätöksen. Tämän tiedon tullessa sain myös ymmärtää, että minulla ei ole edes työpaikkaa. Yritys vetosi siihen, että heillä ei ole varaa palkata työntekijää, koska palkkatukea ei makseta. Viikko tämän jälkeen kyseinen yritys etsi kahta työntekijää, toinen niistä oli se, mihin minun piti työllistyä. Reilua...

 

Elokuun loppu, olen työtön. Miten tässä näin kävi?

 

No, eipä mitään, lisää hakemuksia. Uusia työpaikkailmoituksia 1650, hakemuksia lähetetty 30

 

Pirkanmaan TE-toimisto päättää, että minulla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska minulla ei ole ollut työpaikkaa tiedossa kun olen irtisanoutunut edellisestä työpaikasta. Tästä päätöksestä ei voi valittaa.

 

Jaa niin mitä?

 

Kuuma linja TE-toimistoon ja kysymään, että mitä tässä voi tehdä. Mukava rouva siellä sanoi, että ei voi valittaa, mutta uudelleenkäsittelyn voi pyytää. Arvatkaa vain pyysinkö...

 

TE-toimisto ilmoittaa, että uudelleenkäsittelyä ei tehdä vaan päätös pysyy. Ammattiliitto komppaa TE-toimistoa ja päättää olla maksamatta päivärahoja 17.7-15.10.

 

Olisin halunnut hakeutua kouluun, merkonomiksi tai verkko-opintoina tradenomiksi. Jos olisin töissä, voisin käydä koulussa samalla ja saada jopa AMK-tutkinnon.

 

Nyt olen työtön enkä siksi voi lähteä opiskelemaan, vaikka nykyinen koulunkäynninohjaajan tutkinto ei työllistä minua.

 

Koulunkäynninohjaajia on haettu töihin noin 5 kpl koko syksylle, merkonomin ja tradenomin tutkinnon suorittaneita on haettu noin 500kpl.

 

Ai miksi en voi opiskella työttömänä? Rahan takia...

- En saa TE-toimistolta omaehtoiselle opiskelulle puoltavaa lausuntoa, koska heidän mielestään minulla ei ole tarvetta kouluttautua.

- En voi saada aikuiskoulutusrahaa, koska en ole ollut kahdeksaa vuotta töissä vaan olen tehnyt pätkätöitä.

- En voi saada toimeentulotukea tai asumistukea, koska minulla on oma asunto ja muuta omaisuutta.

 

Kuitenkin:

- Jos olisin alle 29v olisin nuorisotakuun piirissä ja saisin enemmän palveluja ja apua työnhakuun.

- Jos olisin yli 55v olisin niin vanha, että saisin herkemmin työkokeilupaikan.

- Jos olisin ollut työttömänä yli 12kk minut voitaisiin ohjata uudelleenkoulutukseen, mutta nyt muutamaa kuukautta aikaisemmin koulutustarvetta ei ole.

 

Syyskuu, työhakemuksia lähetetty 20. Kertaakaan en ole TE-toimistolla käynyt haastattelussa, kertaakaan ketään ei ole kiinnostanut kysyä, miten minulla menee.

 

Ai mitä nyt?

 

Aion olla yhteydessä Arkadianmäelle ja kertoa heille, miten hyvin heidän luomansa toimenpiteet näkyvät meille parhaassa työiässä oleville ihmisille.

 

Pidän teidät ajan tasalla...