Mikä on työttömän pahin pelko?

Yksi vastaus tuli juuri minua vastaan. Opiskelu. Kyllä luit oikein, opiskelu.

Syksyn aikana olen hakenut neljään eri koulutukseen TE-toimiston listoilta, joka kerta minut on jätetty rannalle ruikuttamaan. Heidän mielestään minulla ei ole tarvetta koulutukselle. Olenhan kouluttanut itseni jo ammattiin, johon ei ole kuukausiin ollut ainuttakaan työpaikkaa tarjolla.

Olen saanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Aion sinnikkäästi hakea omaehtoisen koulutuksen tukea TE-toimistolta, olisihan AMK-tutkinto paljon työllistävämpi kuin pelkkä ammatillinen tutkinto. Pelkään silti, että en voi ottaa opiskelupaikkaa vastaan, koska minun ei katsota tarvitsevan uutta koulutusta.

Olen ilmeisen huono työtön, koska olen tehnyt kaikenlaisia keikkatöitä koko tämän vuoden. Kuusi eri työnantajaa, muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen kestäviä sijaisuuksia ja keikkoja. Nämä työt pitkittävät minun rajaani, jolloin saan täyteen vuoden työttömyyden. Tämä maaginen vuoden raja kun rikkoutuu, saa enemmän tarjouksia koulutuksiin, voidaan pitää pitkäaikaistyöttömänä ja omaehtoiseen koulutukseen pääseminen helpottuu.

Minä en kelpaa, vaikka vuodenvaihteessa tulee täyteen vuosi siitä, kun jäin työttömäksi.

Viittaan aiempaan tekstiini siitä, että perheellinen ja asuntovelallinen ihminen ei elä opintotuella, varsinkaan kun se toinen tienaava osapuoli ei ole korkeapalkkainen työmyyrä. Hakemani koulutukset ovat kaikki monimuotokoulutuksia, jolloin voin tehdä töitä samalla kun opiskelen. En kuitenkaan voi olla työtön työnhakija samalla kun opiskelen. Oleko ainut, vai onko tässä muidenkin mielestä jokin ongelma?